Ajatuksia Tyyli

Niin kovin monta syytä juhlia

Valmistujaisia ja lakkiaisia, niitä on nyt juhlittu kahtena viikonloppuna peräkkäin. En osaa sanoa syytä, mutta ne tekevät kovin onnelliseksi.

valmistujaisvkl_1Ehkä siksi, että juhlittava on oikeasti nähnyt vaivaa juhlansa eteen. Ihan eri meininki kuin syntymäpäivillä, rippijuhlissa tai häissä, vaikka hyviä juhlanaiheita ovat jokainen. Valmistujaisissa juhlitaan sitä, että joku on tehnyt (todennäköisesti) helkkaristi töitä eli todellakin ansainnut juhlansa.

valmistujaisvkl_4Ja sitten toisaalta valmistujaisissa hienointa on se jännittävä tunnelma, kun yksi vaihe elämässä loppuu ja toinen, toistaiseksi ehkä tuntematon, alkaa. Hyvä hetki haaveilla ja asettaa tavoitteita, jotka ehkä saavuttaa tai sitten ei ja löytääkin aivan uusia.

Omat suunnitelmani ja kuvioni ovat aivan toiset kuin seitsemän vuotta sitten juhliessani hassu hattu päässä ylioppilaaksi valmistumista. Silloin kuvittelin lähteväni opiskelemaan kansainvälistä politiikkaa. Saattaa olla, että olisin nyt aika eri ihminen, jos suunnitelmani olisivat toteutuneet. En kyllä valita, olen tyytyväinen tähän hetkeen ja siihen, minne olen päätynyt sattumien kautta.

valmistujaisvkl_2 Mekko – With Love Sanna Hopiavuori
Nahkatakki – pikkusiskolta lainassa
Laukku – jostakin pikkuliikkeestä Pariisista
Kaulaukoru – jostakin toisesta pikkuliikkeestä Göteborgista

Onhan minulla nytkin suunnitelmia, samalla tavalla kuin silloin valmistujaisten aikoihin. Voi olla, että seitsemän vuoden päästä katselen taas taaksepäin ja mietin, että voi kun kaikki menikin aivan eri tavalla ja yllättäen, paljon parempaan kuin osasin kuvitella.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply