Yleinen

Uusi blogi, uusi alku

Reetta Vahanen blogiHei. Tässä se nyt on: uudistettu Reetta V. -blogi. Osa vanhoista teksteistä on vielä siirtämättä ja ulkoasuakin pitää viilata sinne tai tänne, mutta loppusuoralla ollaan. Viimeisten viikkojen aikana olen opetellut uusia taitoja, siirtänyt tekstejä ranteet kipeinä Cityn blogista tänne sekä pähkäillyt pääni puhki värejä ja kuvien kokoja – elintärkeitä kysymyksiä. Blogi ja sen kirjoittaminen taitaa kuitenkin olla jatkuvasti kehittyvä projekti, joten mitä sitä turhaan miettimään pieniä yksityiskohtia tunti- ja päivätolkulla, kun voin muuttaa ne tarpeen vaatiessa. Enemmän kuin mielelläni kuulisin juuri sinulta toiveita, ideoita ja mielipiteitä blogista – miksei tietysti myös tasa-arvoisesta avioliittolaista tai ajankohtaisesta säästä. Anna tulla.

Nyt tuntuu hyvältä. Hyvältä, että blogi on nyt omillaan. Vähän sellainen olo, kuin kaikki olisi mahdollista. Voin kehittää tätä mihin suuntaan tahansa. Viimeiset puolitoista vuotta City.fi:ssä olivat mukavat, mutta nyt juuri tuntuu hyvältä olla omillaan. Ladata hävyttömän isot kuvat teksteihin ja runoilla, mitä mieleen tulee. Pähkäillä, mikä hitto on cpanel ja miten se toimii; opetella käyttämään uutta alustaa ja muokata siitä omannäköinen.

Mitä muuta tässä voisi sanoa? Tervetuloa mukaan, toivottavasti viihdyt.

Hello there. This is it now: my renewed Reetta V. -blog. Brand new. Some of the older articles are still to be transferred and I’ll probably do some retouching with the appearance of the blog, but I’m almost finished. During the past few weeks I have learned new skills, transferred blog posts from my old blog to this one like crazy and considered all the possibilities for the best blog picture sizes – vital details.  However, I think writing a blog is an ongoing process that is never finished so why take too much time with the details when I can change them when necessary? And that’s what I’ll do. At the moment I would be more than grateful to hear your opinions, ideas and wishes for when it comes to my blog – or if you want to – christmas, politicis, cat videos or something else. Go ahead.

It feels good now. Good to have my own blog standing on it’s own. It kind of feels like everything is possible (what a cliche, I know!). Last one and a half years at City.fi have been great, but now it was time to move my blog away. Now I can use irritatingly enormous photos and write poems if I want so. I can try and figure out what the hell is cpanel and how it works; learn to use this blog and make it look like me. 

So welcome, I hope you enjoy.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply