Ajatuksia

Tänä vuonna syksy on uusia alkuja

Auringonkukka 1Aiemmin olen ahdistunut syksyn saapuessa, mutta tänä vuonna asiat ovat toisin. Viime viikolla sateessa bussipysäkille kävellessäni tuoksui syksy ja ajattelin, että onpa ihanaa.

Sen sijaan, että vain surkuttelisin lehtiään pudottavia puita ja haikailisin valkeiden öiden perään, olen päättänyt ottaa tästä vuodenajasta kaiken irti. Eihän se niin vaikea voi olla syksystä nauttia! Perhana soikoon, minähän etsin vaikka jostakin lehtikasan ja kirmailen sen läpi, ellen muuta keksi.

Vaan olenpa keksinyt ja päättänyt oppia niin paljon uutta kuin vain suinkin on mahdollista. Ilmoittauduin ranskan alkeiskurssille, päätin järjestää viininmaisteluja, olen hionut kirjoitustaitojani ja kävinpä viime sunnuntaina ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen oikealla tanssitunnillakin. Se sai innostumaan kuin pienen lapsen. Palasin kotiin silmät kirkkaina ja odottelin heti pääseväni uudestaan.


Juuri nyt on valtava tarve oppia uutta ja kehittää omaa osaamista. Eiköhän näillä nyt ainakin alkuun päästä, mutta katsotaan, mitä muuta ehdin vielä syksyn mittaan keksiä.

Kai tämä tarve johtuu siitä, että viimeisimmän opinahjon päättymisestä on jo kaksi vuotta, eikä sen jälkeen ole ollut pakko oppia ja opiskella. Sen jälkeen into onkin ilmaantunut kuin itsestään ja olen suunnannut energiani milloin minkäkin asian opettelemiseen: koodaukseen, blogiin, valokuvaamiseen ja markkinointiosaamisen päivittämiseen.

Aiemminkin on siis tehnyt mieli oppia, mutta tänä syksynä ihan erityisen paljon. Meinasin seota työväenopiston kurssivalikoimaa selatessani ja vähän väliä huomaan lukevani artikkeleita mielenkiintoisista aiheista ja ilmiöistä tai kehitteleväni milloin minkäkinlaista projektia.

Eipä kyllä haittaa tippaakaan, sillä oppiminen –  ja kehittyminen – on aika ihanaa. Vihjeet kaikista hyvistä kursseista, koulutuksista ja kirjoista otetaan mielellään vastaan.

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply
    Aleksi
    18/07/2016 at 11:26

    Nyt tuleva syksy on itselleni suuren uutuuden alku. Itse päätin peruskoulun tänä keväänä ja nyt kohti ammattikoulua. Alana datanomi, josta tulen aivan äärimmäisen paljon nauttimaan, sekä pitkään jatkunut harrastus, trampoliinivoimistelu saa tänä syksynä aivan uuden sivun elämässäni. Odotan innolla syksyä, ja muistan ottaa kaiken irti seuraavasta kolmesta vuodesta.

    • Reply
      Reetta V.
      18/07/2016 at 13:53

      Mahtava kuulla, nauti ihan täysillä siitä! Koulutusvalintasi kuulostaa kiinnostavalta, samoin trampoliinivoimistelu. :)

    Leave a Reply