Tyyli

Talven sävyt

maison_scotch_plaid_scarfautumn_camel_coatautumn_neutrals_camel_coat_1autumn_fashionblogger_outfit
Olen jossakin vaiheessa yrittänyt kovasti lisätä värien käyttöä pukeutumisessani ja aina silloin tällöin hiukan siinä onnistunutkin, mutta ennen pitkää huomaan kulkevani taas mustassa, valkoisessa ja eri harmaan sävyissä, eikä niitä voi hyvällä tahdollakaan kutsua väreiksi. Ainut etäisesti väriä muistuttava, johon en näiden epävärien lisäksi tunnu kyllästyvän, on deniminsininen ja sekin taitaa olla vähän siinä rajalla.

Ihailen niitä, jotka pukeutuvat vahvoihin väreihin ja viihtyvät niissä – etenkin, kun itse tunnen oloni huutomerkiksi jo punaisessa paidassa. Olen siis luovuttanut tuhoon tuomitun yritykseni käyttää enemmän värejä ja todennut, että mennään näillä, jotka tuntuvat omilta. Värien sijaan huomaan viihtyväni erilaisissa kuoseissa kuten ruuduissa, raidoissa ja pilkuissa. Yksi kuvioitu vaatekappale tai asuste tekee kokonaisuudesta helposti yksiväristä elävämmän. Ihan ehdoton asuste on mustavalkoinen huivi. Huomasin sen jo kesällä, kun kaikki muut kaulahuivini jäivät yhden raidallisen varjoon. Sama juttu nyt, sillä lähes päivittäin käytössä on Maison Scotchin ruudullinen villahuivi. Se on myös järjettömän pehmeä ja valtavan kokoinen eli kaikin puolin ihan täydellinen kaulahuivi talveksi. Tosin välillä on vaikea nähdä eteensä, kun huivi on niin iso.

kietaisutakki – Mango / kaulahuivi – Maison Stotch / tennarit – Nike

I used to try adding color to my outfits but usually noticed sooner or later that I was back to wearing black, white and different shades of grey – colors that can’t really be called colors. The only thing close to a color that I don’t seem to get bored with is denim blue and I’m not sure if that’s a proper color either. 

I admire those who wear bold colors and enjoy it – especially when I feel like an a exclamation point even if I’m wearing a red shirt. So I’ve decided to stop and try adding more color to my wardrobe as I keep on failing it. I’ll just keep on wearing the ones that I feel comfortable with. Instead of colors, I happen to feel pretty good in different prints like checks, stripes and dots. One printed piece of clothing can make the entire outfit more interesting. One of my go-to accessories is a black and white scarf. I noticed it already last summer when I kept on wearing my striped scarf more than any other, and now that it’s winter I’m wearing my plaid Maison Scotch scarf from day to day. It is also super soft and huge so no wonder it’s the perfect scarf for winter months. Although sometimes it’s hard to see where you step as it really is that big. 

camel coat – Mango / wool scarf – Maison Scotch / sneakers – Nike

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply