Ajatuksia

Kun ei tahdo pysyä kyydissä

Tahtoisin kirjoittaa niin monesta asiasta, mutta juuri nyt ajatukset sinkoilevat sinne tänne, eivätkä suostu asettumaan aloilleen, järkeviin uomiin.

Tällaista elämä kai aina välillä on. Kieputtaa vauhdilla ylös, alas ja ympäri kuin vuoristorata, jonka kyydissä ei tahdo pysyä. Korkeimmalla kohdalla avautuu edessä vatsanpohjaa nipistävä näkymä, mutta silmät on pakko pistää kiinni, että kuulee oman äänensä.

villapaita-4villapaita-3Tänään huomasin tavallaan nauttivani marraskuusta. Kävelin kotiin Mainostiistaista ja hämmästyin, kuinka hiljaista on. Taivaalta satava lumi vaimentaa äänet – korot eivät kopise katukiveystä vasten, autot rullaavat pehmeämmin eteenpäin. Vain harva uskaltautuu sään armoille, eikä kadulla vastaan kulje kuin satunnaisia kotiin päin pyristelijöitä.

Silti turvaudun asioihin, jotka pehmentävät tämän kuukauden terävimmät kulmat ja kylmimmät hetket. Mikään ei tee aamuisin yhtä onnelliseksi kuin lämmin kahvikuppi, jonka ympärille ujuttaa sormet, ja maitoon keitetty kaurapuuro voisilmällä. Töiden jälkeen puen kotona ensimmäiseksi päälle pörrösukat ja vaatekaapin paksuimman neuleen.

Kuvat ovat ajalta ennen lunta ja lomaa, kuten vihreistä puiden latvoista ja kaduille piirtyvistä auringonsäteistä voi ehkä päätellä, mutta sama neule on päälläni nytkin.

villapaita-2villapaita-1Palasimme lomalta maanantaiyönä. Toimistolla odottivat kaikki työt, joilla tietenkin on kiire. Minä hengitän syvään ja alan työstää niitä presentaatio, sisältö, sähköposti ja palaveri kerrallaan.

Heti ensimmäiseksi raahauduimme kuitenkin maanantaiaamulla pankkiin. Kas kun nyt olisi yksi asunto ja kaikki siihen liittyvä – vaikka vasta hetki sitten olin aivan varma, ettei sopivaa kotia löydy meille ikinä. Entäs tämä nykyinen asuntoni? Sen kun vielä tietäisi.

Tällainen vuoristorata tämä siis on. Parasta on kai vain koittaa nauttia muutoksesta ja pysytellä sen kyydissä.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply