Unelmat

Syksyn kuulumisia ja eräs ihana työkirja

Maaretta Tukianen hyvän mielen vuosi työkirjaPala tiskiltä ostettua juustoa ja novellin työstämistä. Voisi perjantai-illan huonomminkin viettää. Mutta ettei tämä nyt kuulostaisi liian romanttiselta, voin paljastaa, ettei novellin työstäminen ole ollenkaan niin lyyristä kuin miltä se kuulostaa. Käytännössä se on kulmat kurtussa jokaisen sanan, lauseen ja välimerkin punnitsemista, koko alkuperäisen ajatuksen kyseenalaistamista ja sitä, että tekee mieli heittää hanskat tiskiin, mutta jatkaa silti, kunnes työ on pakko palauttaa.

Tätä olen tehnyt koko syksyn. Kirjoittanut. Hionut. Kirjoittanut uudestaan. Hionut uudestaan.

Aloitin luovan kirjoittamisen perusopinnot, kun syksy alkoi. Ne veivät mukanaan, luennot ja tehtävät, kaikki se inspiraatio ja kirjoitusharjoitukset.

Vapaa-aika kutistui pieneksi, ja on sitä vieläkin. Rakastan tätä ja sitä, että ylipäätään päädyin opiskelemaan. Kaikki tavallaan alkoi siitä, kun viime syksynä tajusin, että haluan kirjoittaa. Keväällä selailin avoimen yliopiston tarjontaa, ihan vain koska opiskelu kiinnosti, mielessäni markkinoinnin ja viestinnän kurssit, mutta huomioni osuikin tähän, eikä mikään muu sen jälkeen enää tuntunut yhtä oikealta.

Nyt en voi kuin ihmetellä, kuinka pienet ja suuret ahaa-elämykset, sattuma tai kohtalo, voikin johdattaa. En ehkä olisi tässä, jos en jossain vaiheessa olisi alkanut kriiseillä ja kyseenalaistaa, kuka olen, mitä teen ja mitä haluan tehdä. Teen sitä itse asiassa vieläkin, koko ajan. Aivan kuin tuntisin itsestäni vain osan ja oppisin koko ajan lisää.

Ja se on oikeastaan aika kiinnostaa, tutustua itseensä tarkemmin ja siihen, kuka on kaiken alla.

Pari kuukautta sitten sain yhteistyön merkeissä PS-kustannukselta (kiitos vaan!) Maaretta Tukiaisen Hyvän mielen vuosi -työkirjan. Lokakuun alusta asti se on ohjannut pohdintojani ja se jatkaa ohjaamistani vielä kokonaisen vuoden verran. Ja se on ollut ihana!

Tähän mennessä olen pohtinut muun muassa kiitollisuutta, opetellut päästämään irti ja koittanut ymmärtää, kuinka tyytyväinen elämäni eri osa-alueisiin olen. Tulevina viikkoina luvassa on ainakin sellaisia aiheita kuin  arvot, unelmat, intuitio, rajat, anteeksi antaminen ja pysähtyminen.

Yhteistyössä PS-kustannus

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply