Koti

Sitruunapuu ikkunalaudalla

sitruunapuu ikkunalaudallaIkeasta vuosi sitten ostettu sitruunapuu, jota useimmiten kutsun tuttavallisesti murheenkryyniksi, nököttää sievästi keittiön ikkunalaudalla. Lempinimen se on saanut, koska aluksi se tiputti kauniit kukkansa, sitten meinasi kuivahtaa ja kerran hukkuakin. Vieläkään en ihan tiedä, miten paljon ja kuinka usein sitä tulisi kastella, mutta hengissä se nyt ainakin toistaiseksi on pysynyt. Vähän elättelen toiveita, että kevään mittaan saisin sen myös kukkimaan, sillä sitruunapuun kukkien tuoksu on kerrassaan ihana.

Sitruunapuun takaa kurkistava X-kirjain oli alunperin kompromissiratkaisu. Tarkoitus oli nimittäin maalata joku kaunis kirjain, mutta laiskuus iski ja printtasin kissankokoisen kirjaimen suosikkifontillani. Siinä olkoot, kunnes maalausinspiraatio iskee. Ja toivon tosiaan, että se iskee, sillä tällä hetkellä inspiroi seiniin nojailevat kehystämättömät ja huolettomasti maalatut teokset – mielellään isoina röykkiönä eri puolilla asuntoa tähän tyyliin.

Sotasuunnitelmana on ostaa kasa maalauskankaita ja viettää yksi viikonloppu niitä sotkien. Sen jälkeen ripotella taulut ympäri asuntoa ateljee-fiiliksen luomiseksi.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply