Yleinen

Ruisrock 2014

Saatan olla vähän laiska bloggaaja, kun kunnollisten postausten sijaan tungen ilmoille vuoden ja jopa kahden takaisia kuvia festareilta, mutta valokuvaajani (lue: poikaystävä) on viime päivät ollut niin tiukasti futishuumassa, että tyyppiä on ehtinyt nähdä vain vilaukselta. Ja niiden vilauksien aikana on keskittynyt mieluummin toiseen kuin uusiin asukuviin.

Jaarittelut sikseen. Viikonloppuna on Ruisrock. Vihdoin!
Ja vaikka en mikään kovin suuri festari-intoilija olekaan, ovat ne parasta kesäohjelmaa, kun yöksi pääsee omaan sänkyyn ja kunnon suihkuun, eikä tarvitse rymytä hiekan seassa ja nukkua teltassa. Parasta on, kun seurana on rakkaita ystäviä, jotka punkkaavat pienen asunnon jokaisessa nurkassa.

Ruisrock on allekirjoittaneen suosikkifestari, mitäs sitä kieltämään. Onhan sillä omat pikku vikansa, kuten se kolmen kilometrin kävelymatka, mutta tapahtumaan liittyy niin monia ihania kesämuistoja, ettei paremmilla väliä.

Tänä vuonna joku siellä tapahtuman järjestäjissä tuntuu kuunnelleen meikäläisen Spotify-listoja, sillä niin monta hyvää artistia on esiintymässä ja odotukset on melko korkealla. Vaikka usein ne esiintyjätkin ovat lopulta sivuseikkoja. Tärkeintä on ystävät ja kesä.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply