Koti

Perjantaivinkki: osta kukkia

leinikki leikkokukka ikkunalaudalla
Jos en muuta osaa näin perjantaina sanoa, niin ainakin tämän: hanki leikkokukkia kotiin.
En keksi yhtään syytä olla ostamatta niitä kukkakaupan vitriinissä suloisina nököttäviä neilikoita ja ruusuja tai sitä Lidlin kolmen euron tulppaanikimppua. Ihan turha tulla sanomaan, että ne kuitenkin kuolevat, koska sen nyt on päivänselvää. Siihen asti ne ehtivät kuitenkin ilahduttaa jo monta kertaa ja se on takuulla muutaman lantin arvoista.

Yhtenä torstai-iltana sain poikaystävältä kolme gerberaa – ihan vain, koska ei oltu nähty hetkeen. Taustalla saattoi olla myös yksi riita edelliseltä viikonlopulta (joka tosin oltiin saatu sovittua ilman kukkia), mutta kummasti ne kukat ilahduttivat. Vaikea siinä on olla hymyilemättä suu korvissa, kun toinen seisoo ovella kukkakimppu kourassa.

Kuvan leinikit sen sijaan ostin itse ja vaikka aluksi kuvittelin nappaavani kotiin kimpun keväisiä tulppaaneita, en voinut vastustaa näitä valkoisia ja hentoisia kukkia. Siinä ikkunalaudalla ne nyt sojottavat suloisina jokaiseen ilmansuuntaan.

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply
    Essi
    13/03/2015 at 11:24

    Hei kylläpäs eksyin ihanaan blogiin! Ihania lyhyitä postauksia hyvällä fiiliksellä. :)

    Jäänpä seuraileen!

    • Reply
      Reetta V.
      13/03/2015 at 14:23

      Hei kiva kuulla, että pidät ja tervetuloa seurailemaan! :)

    Leave a Reply