Elämykset

Oo Las Palmas

Viime marraskuu oli niin pimeä, kamala ja harmaa, että lupasin itselleni: seuraavan marraskuun on oltava siedettävämpi.

Kylmyys tai sade eivät minua haittaa, mutta pimeyttä en siedä ollenkaan. Se väsyttää ja tekee voimattomaksi. Marraskuussa tekee aina mieli vain syödä pastaa ja muita lohturuokia, kääriytyä villapaitaan, -sukkiin, -huiviin ja -pipoon, linnoittautua sohvalle viltin alle tuijottamaan Netflixiä ja nukkua paljon pidempään kuin muina vuodenaikoina.

San Sebastian marinabotanika 3Tänä vuonna marraskuu näyttää onneksi aiempia valoisammalta. Varasimme poikaystävän kanssa lennot lämpöön ja valoon.

Ai minne? No tässähän se hauskuus piileekin.

Kun ajankohtana on marraskuu ja haaveissa siintävät lämpö ja valo, mutta aikaa matkalle ei ole viikkoa enempää, jää vaihtoehtoja aika vähän. Pitkät lentomatkat kaukomaille eivät houkuttele viikon reissulle ja Välimeren kohteissa alkaa olla viileä (tosin lämpimämpi kyllä kuin Suomessa).

DONOSTIA 9DONOSTIA 2PellavapaitaMinä haaveilin vähän Lissabonista, Kreikan saaristosta ja roadtripistä Italiassa. Kun olimme aikamme vertailleet vaihtoehtoja momondolta, varasimme lennot lopulta Teneriffalle (ei siis Gran Canarialla sijaitsevaan Las Palmakseen, vaikka otsikko niin vihjaakin).

Olen kehitellyt jo kauhukuvia tennissukista ja sandaaleista sekä ravintoloiden sisäänheittäjistä, jotka huutelevat ovien edestä paksusti murtaen ”Heeei! Mita kuuluu?”.

Ja sitten kuitenkin olen aika ihastunut siihen ajatukseen, että Kanarian saarilla voisi viettää aivan ihanan loman. Sellaisen loman, joka kietoo matkailijan lämpöön ja valoon sekä meren, aurinkovoiteen ja hiekkarannan tuoksuun.

Alkuun epäilytti valita, mutta vähitellen alan ihastua ajatukseen. Teneriffa näyttää Pinterest-kuvissa lopulta aika ihanalta. Lisäksi minua kiinnostavat tulivuori Teide ja 20 000 asukkaan La Gomeran saaren kansallispuistot. Ehkä Kanarian saaret ovat muutakin kuin ne ensimmäisenä mieleen tulevat kuvat punoittavista ihmismassoista ja vyölaukuista. Minä ainakin ajattelin nähdä, mitä muuta Teneriffa on.

DONOSTIA 8Ajatus hyvinvointilomasta viehättää myös. Haaveilen jo aamu- ja iltakävelyistä hiekkarannalla, joogatunneista paikallisissa studioissa, meressä uimisesta ja snorklaamisesta. Haaveilen siitä, että on aikaa lukea kirjaa sekä liikkua ja syödä hyvin, nähdä uusia asioita ja nauttia.

Haaveilen siitä, että voi loman jälkeen palata energiavarastot täynnä takaisin töihin ja niiden avulla sinnitellä marraskuun läpi joulukuuhun, jolloin kaikki on jo jotenkin paljon helpompaa.

*Yhteistyössä momondo

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply