Ajatuksia

Ne kaikkein onnellisimmat hetket

Istun lauantai-iltana mökkilaiturilla katselemassa kevyesti aaltoilevaa järven pintaa ja siihen osuvia auringonsäteitä, kun huomaan olevani onnellinen.

Ei minulla ole mitään erityistä syytä, eikä minulla tarvitsekaan olla, mutta juuri nyt, juuri tässä tunnen olevani tasapainossa ja läsnä.

Minulla ei ole kiire minnekään. Ei mitään tehtävää tai suunniteltavaa. Voin vain olla. Ja se tekee onnelliseksi, että voin olla tekemättä tai ajattelematta mitään muuta kuin ihoa lämmittävää aurinkoa ja varpaita viilentävää vettä.

Samalla tajuan selvemmin kuin vielä koskaan, ettei onni ole niissä hetkissä, joissa sen aina kuvitellaan olevan, vaan tällaisissä epähetkissä, kun ei ole kiire minnekään, eikä mikään paina mieltä, vaan voi vain olla.

Sen sijaan monet tilanteet, joihin ladataan tuhottomasti odotuksia, harvoin ovat erityisen onnellisia. Valmistujaisia varjostaa pelko tulevasta, asuntokauppoja tehdessä mietityttää, tuliko tehtyä huono päätös, uusi työpaikka jännittää, matkallakaan ei osaa vain olla, vaan pitää suorittaa. Lottovoittokaan ei välttämättä tee onnelliseksi, vaan voi tuoda mukanaan masennuksen ja ahdistusta. Isoissa elämänmuutoksissa ei voi vain pysähtyä ja nauttia. Ja ehkä juuri siksi niissä on niin vaikea olla aidosti täydestä sydämestään onnellinen.

Sillä onni ei ole kiinni elämänmuutoksista, palkankorotuksesta tai hienoista reissuista. Se tulee, kun istuu mökkilaiturilla tekemättä mitään, ajattelematta mitään, stressaamatta mistään. Se ei ole kiinni saavutuksista, suorittamisesta tai erilaisista kokemuksista. Se on kiinni siitä, että osaa pysähtyä ja hengittää syvään sisään, kun siltä tuntuu.

Onni on auringonvalo kasvoilla heti herätessä, se on hiljainen mökkilaituri ja kirjaston lukunurkkaus.

Se on tyhjä tila kaiken tekemisen, ajattelemisen ja suorittamisen välissä.

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply
    Siiri Kiviharju
    26/07/2017 at 10:22

    Päivän ahaa elämys lauseesta: ”Sen sijaan monet tilanteet, joihin ladataan tuhottomasti odotuksia, harvoin ovat erityisen onnellisia.” :)

    • Reply
      Reetta V.
      26/07/2017 at 14:57

      Hei ihana kuulla <3 Ja siis sama juttu täällä, enhän muuten olisi koko juttua kirjoittanutkaan!

    Leave a Reply