Koti

Mustavalkoinen sisustus

mustavalkoinen_sisustusikean_kivik_sohvaMustavalkoisen kotini sisustuksessa on ehtinyt tapahtua muutoksia viimeisen kuukauden aikana. Olohuoneen keltainen räsymatto aiheutti muissa ihastuksia, mutta itseäni se häiritsi. Taidan olla ihan harvinaisen huono käyttämään värejä, mutta keltainen matto ei tuntunut omalta. Vaihdoin siis keittiön ja olohuoneen mattojen paikkaa, kuten aiemmin vihjailin, ja nyt kokonaisuus tuntuu paremmalta, vaikka onkin ihan alleviivaavan mustavalkoinen. Olkoot, kun kerran miellyttää näin!

Myös olohuoneen tauluhyllyllä on tapahtunut pientä muutosta, kun isän maamieskoulun mustavalkoinen luokkakuva tuli sattumalta vastaan vanhempien luona. En raaskinut nostalgisuutensa takia jättää sitä kaappiin pölyttymään, vaan kiikutin omaan kotiini. Nyt se nököttää mustavalkoinen Unicefin julisteen vieressä ja istuu siihen kuin nakutettu. Myös kyyhkyjuliste on löytynyt vanhempien kätköistä ollessani yläasteella ja ollut siitä asti yksi kauneimmista koskaan näkemistäni julisteista. Harmi vain, että sen kulmat ovat kärsineet sinitarrojen käytöstä, ja kehyksetkin saisivat olla vahvemmat.

meikkaajan_tuoli_sisustuselementtinä

Biancon kanta-asiakastapahtumassa rekvisiittana toiminut meikkaustuoli on maailman epäkäytännöllisin huonekalu, mutta hirmu kaunis siitä huolimatta. Sekin etsi paikkaansa eri olohuoneen nurkista, mutta saa nyt toistaiseksi oleilla tuossa. Käytössä meikkaajan tuoli ei ole, sillä se on sekä hutera että epämukava. Usein säilytän siinä kuitenkin meikkejäni, sillä tykkään puunata naamaani lattialla istuen – juuri tuon ison peilin edessä.

eurolava_sohvapoyta

Eurolavasta tehty sohvapöytä on aiemman omistajan jäljiltä, ja vaikka en tällaista tänne alunperin suunnitellut, se sopii mustavalkoiseen sisustukseen aika hyvin. Olkootkin, että joka toisessa taloudessa tuntuu vastaava olevan. Se ajaa asiansa sen verran hyvin, etten koe tarvetta miettiä vaihtoehtoista ratkaisua. Jos jokin omalta tuntuva sohvapöytä kuitenkin jostain ilmestyy, en usko kokevani suurta luopumisen tuskaa tämän takia.

Sohvapöydän päällä säilytän tämän talouden kauneimpia kirjoja: The Kate Moss Bookia sekä Pariisista ostettua mustavalkoisten valokuvien kirjaa. Vieressä majailevat REVS:in ensimmäiset painokset ja niiden päällä Moleskinen muistikirja.

vaaterekki_isolasipullo

Pajukorin ympäröimä lasipullo on myös vanhempieni luota. Alkuperäinen idea oli tuoda pelkkä lasipullo tänne, mutta puilla vuorattu versio taitaa olla tällaiselle säheltäjälle turvallisempi vaihtoehto.

Hiljaa hyvä tulee, vai mitä? Hankin viikonloppuna vihdoin korvaajan tv-tason virkaa ajaneelle Ikean Lack-pöydälle. Halusin seinustalle nimenoman vanhan puisen lipaston ja vaikka tiesin, ettei sopivia ihan joka päivä tule vastaan, päätin kerrankin olla kärsivällinen. Ajattelin, että kyllä se ennen pitkää tulee vastaan. Yllättävän vähän aikaa sitä pitikin sitten odotella. Sopiva lipasto löytyi Euran kirpputorilta, mistäs muualtakaan. Voi siis olla, että tv-seinästäkin kehtaa pikkuhiljaa ottaa kuvat tänne.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply