Ajatuksia

Miksi ystävien hankkiminen aikuisiällä on mukamas niin vaikeaa?

Kahvilla Turun BryggmansillaNäin aikuisiällä on mukamas niin kovin vaikea saada uusia ystäviä. Enää ei voi vain mennä ja töksäyttä, että hei sää oot kiva, leikitkö mun kaa? Ja vaikka voisikin, tuntuu sellaiselle sopivalle tuttavallisuuden tasolle pääseminen vievän ihan tuhottoman kauan aikaa. Kierrellään ja kaarrellaan, koitetaan hiukan ottaa selvää, että mikäs tuo toinen oikein on miehiään tai naisiaan ja joskus, kun ollaan tiedetty jo vuoden tai parin verran, voi ehkä pyytää kahville.

Sitten välillä tulee vastaan niitä, jotka tapaa ensimmäistä kertaa ja heti tuntuu siltä kuin olisi tuntenut toisen aina. Huomaa selittävänsä omasta elämästään ilman mitään suodatinta ja hukkuvansa keskusteluun. Roolit, jos sellaisia nyt sattuu olemaan, unohtuvat tyystin. Sitä vain on oma itsensä. Kuuntelee toisen juttuja ja nyökyttelee niin kovaa vauhtia, että niska meinaa nyrjähtää.

Bryggmans Turku 2 kahvillaKahvilla Turussa 1Isaan tutustuin vasta hetki sitten, mutta hänen kanssaan olen siitä huolimatta ehtinyt keskustella jo ummet ja lammet tästä elämästä. Myös yhden parhaista ystävistäni tapasin alunperin töiden kautta, mutta hetken päästä nähtiin jo vapaa-ajallakin. Ensi kesänä olen yksi hänen morsiusneidoistaan.

Tällä viikolla treffasin myös vihdoin ja viimein Siirin, jonka kanssa olin aiemmin jutellut vain sähköpostilla ja facebookissa. Lähinnä blogijutuista, mutta siinä sivussa myös monesta muusta. Ja kun sitten Siirin blogin ulkoasu saatiin kuntoon ja sivusto auki, päätettiin vihdoin sopia myös treffit, ihan livenä.

Bryggmans turku 1En enää muista, mistä puhuimme. Ehkä ihan kaikesta tai siltä se ainakin tuntui. Hiljaisia hetkiä ei juuri ollut. Koko ajan hymyilytti ja vähän naurattikin, kun tajusi jopa pukeutuneensa samalla tavalla kuin toinen: harmaaseen villapaitaan ja mustaan alaosaan, kasaan sormuksia ja huulipunaan.

Sitä vain tiesi, että tämä on niitä tyyppejä, joita tulee näkemään vielä monta kertaa.

Että ehkä niiden uusien ystävien saaminen ei sittenkään ole niin vaikeaa. Pitäisi kai vain sanoa ääneen, että hei sä oot kiva, lähdetkö kahville mun kanssa.

Kuvat: Siiri Saarela

 

You Might Also Like

5 Comments

  • Reply
    Maria
    16/11/2015 at 10:48

    Ihana Reetta <3
    "Sitten välillä tulee vastaan niitä, jotka tapaa ensimmäistä kertaa ja heti tuntuu siltä kuin olisi tuntenut toisen aina. Huomaa selittävänsä omasta elämästään ilman mitään suodatinta ja hukkuvansa keskusteluun."
    Olen niin onnellinen, että meistä on tullut ystäviä :)

  • Reply
    siiri
    16/11/2015 at 18:34

    Apua miten ihana teksti <3 Toi viimeinen lause, niin totta. Niin yksinkertaista se oikeesti on! Onneksi sanottiin molemmat yhtäaikaa; "mennään joku päivä kahville" – se ei kiertelyä ja kaartelua vaadi. Maailma on välillä niin synkee paikka, että elämässä ei ikinä voi olla liikaa tommosia valopilkkuja. Ja hei muokkasitpa näistä kivoja! Saat pitää mulle vielä jonkun photari koulutuksen :'D Mun muokkaaminen on meinaan vielä vähän semmosta "kokeila, epäonnistu, kokeile uudestaan, ole tavallaan kai ehkä ihan tyytyväinen" :')

    • Reply
      Reetta V.
      16/11/2015 at 20:57

      No joo meillä se meni kyllä kauheen näppärästi ja sit vaan nähtiin! <3 Hehe, voin kyl pitää
      vaiks itekin oon aina välillä tyytyväinen ja välillä en yhtään :'D

    Leave a Reply