Hyvinvointi

Meditointi tekee minusta vähän onnellisemman

Lupasin tammikuussa, että tänä vuonna meditointi muuttuisi tavaksi, eikä vain aikomukseksi. Aloitin tehokkaasti: 30 päivää putkeen. Sen jälkeen olen hiukan hellittänyt tahtia. Mutta miksi meditoin?

meditointi-aikomuksesta-tavaksiKoska meditointi tasapainottaa levotonta mieltäni, tekee minusta hitusen onnellisemman ja auttaa ymmärtämään, mitä pääni sisällä tapahtuu.

Niinä päivinä, kun meditoin, olen tyynempi, tyytyväisempi ja tasapainoisempi.

Meditointi on muovannut mieltäni. Se on vaikuttanut siihen, miten ajattelen itsestäni ja maailmasta. Se on etäännyttänyt negatiivisista tuntemuksista ja saanut katselemaan asioita uudesta vinkkelistä.

Elämä ei myöskään aina mene niin kuin toivoisi. Tulee tilanteita, joiden yli on vaikea päästä. Niinä hetkinä meditointi auttaa. Mutta jos siitä ei ole tehnyt tapaa ennen, on vaikea yhtäkkiä aloittaa. Siksi meditoin nyt, kun kaikki on hyvin: jotta mieleni olisi vahvempi, kun sen tarvitsee olla.

miksi-ja-miten-meditoinMiten meditoin?

Meditoin aamuisin, koska silloin saan nauttia hyödyistä koko päivän. Usein meditoin heti herättyäni, kun mies vielä nukkuu. Jos hän herää samaan aikaan, meditoin hänen lähdettyään töihin.

Aloitin Calm-sovelluksella, mutta tänä vuonna vaihdoin Headspaceen. Ilman sitä en olisi saanut muodostettua meditoinnista tapaa.

Headspace alkaa 30 päivän foundation-osuudella, joka totuttaa meditointiin. Sen jälkeen voi valita mieleisensä kokonaisuuden eri aihepiireistä. Vaihtoehtoja on stressistä itsetuntoon ja suorituskyvystä luovuuteen. Sovelluksessa on myös yksittäisiä meditaatioita erilaisiin tilanteisiin, kuten kävelemiseen, nukahtamiseen tai lentopelkoon. Itse olen hyödyntänyt kävelymeditaatioita töihin mennessäni ja nukahtamismeditaatiota niinä iltoina, kun uni ei tule. Kerran olen turvautunut myös SOS-meditaatioon.

30 päivän jälkeen olen valinnut nämä kokonaisuudet:

  • kindness
  • acceptance
  • self-esteem

Jokainen näistä on opettanut jotakin itsestäni ja maailmasta. Ne ovat saaneet ajattelemaan uudella tavalla tai tuoneet esille puolia, joita en tiennyt olevan olemassakaan. Self-esteem on yllättänyt. Ensin se ei tuntunut vaikuttavan mitenkään, mutta kun olin tehnyt sitä joitakin päiviä, huomasin löytäneeni sellaista sisäistä rauhaa ja lempeyttä, jota en ole vielä koskaan tuntenut.

Aiheita, jotka myös kiinnostavat: creativity, stress, focus ja motivation.

meditointi-miksi-ja-mitenMeditointi taitaa kyllä joskus kuulostaa epätodellisen ihmeelliseltä. Minäkin jauhan siitä liikaa. Ei pitäisi, sillä se asettaa turhan suuria odotuksia.

Totuus on, että meditointi tekee ihmeitä, muttei heti tai edes nopeasti. Minä huomasin ensimmäisiä muutoksia 30 päivän jälkeen ja isompia vasta nyt, kun olen meditoinut 8 kuukautta. Vaatii siis pitkäjänteisyyttä, että näkee muutoksia. Kunhan siihen asti pääsee, on olo aika hieno.

Itseensä tutustuminen on nimittäin aika jännittävää. Ja kunhan rauhoittuu kuuntelemaan, löytyy aika moniin kysymyksiin vastaukset pään sisältä.

2 Comments

  • Reply
    Katja M.
    16/08/2017 at 22:40

    Kiinnostava postaus, kiitos tästä! Latasin itsekin juuri Headspacen ja nyt käynnissä vasta eka 10 päivän jakso. Kiva lukea jonkun kauemman meditoineen kokemuksia, itse en ole lähipiirissäni juuri törmännyt keskusteluihin aiheesta, joten kirjoittele ihmeessä lisääkin. :)

    • Reply
      Reetta V.
      17/08/2017 at 07:22

      Hei kiva kuulla, että aihe kiinnostaa. Voisin kirjoitella lisääkin, kun tulee taas jotakin sanottavaa aiheesta :) Tsemppiä alkuun, kannattaa todellakin jatkaa!

    Leave a Reply