Tyyli

Marimekko-lapsi

raitapaita2 raitapaita3 raitapaita5Kasvoin nuoruuteni Marimekko-perheessä. Kuosit lokista ananakseen ja lumimarjaan ovat tulleet tutuksi, kuten myös pyyhkeet, pöytäliinat, lakanat ja saunatakit. Yhtä kulahtanutta olkalaukkuakin kannoin mukanani muutaman vuoden uskollisesti. Ja vaikka Marimekko on rakas ja vahvat kuosit aina olleet läsnä elämässäni, en ole koskaan erityisemmin lämmennyt raidoille.
Ennen tätä kevättä.

Olen jostain syystä luullut, että raidat pitää yhdistää mahdollisimman preppyihin vaatekappaleisiin, kuten palmikkoneuleisiin ja purjehdushenkisiin vaatemerkkeihin. Ja että värimaailman pitää olla sini-puna-valkoinen. Kumma juttu, ettei tämä ole puhutellut, ei sitten ollenkaan. Vasta tänä keväänä tajusin, että raidathan näyttävät ihan hemmetin hyvältä yhdistettynä denimiin (mitä repaleisempi, sen parempi), mustaan nahkaan tai ranskalaisittain ihan vain punaiseen huulipunaan.

Ja hups, yhtäkkiä raitapaidoista tulikin vaatekaappini tukipilareita.

Ikean raidallinen bloggaajamatto on tosin tässäkin taloudessa oleillut jo aikansa, mutta sisustuksessa raidat ovatkin huomattavasti helpommin lähestyttäviä kuin pukeutumisessa. Varsinkin, kun kyse on mustavalkoisesta, kuten allekirjoittaneella koko muukin sisustus.

Päivän asu:
mekko – Zara / vyö – 2hand / huulipuna – Lancôme

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply