Ajatuksia

Kun häitä ei tullutkaan

Jos kaikki olisi mennyt niin kuin oli suunniteltu, olisin eilen juhlinut yhden pariskunnan häitä. En kuitenkaan juhlinut, sillä elämä, kohtalo tai sattuma, mikälie, tuli väliin, eikä juhlia tullutkaan. Sen sijaan vietin eilisen ystäväni kanssa Helsingissä.

viikonloppu_helsingissa_15viikonloppu_helsingissa_16viikonloppu_helsingissa_14Päivä oli aurinkoisempi kuin sääennusteet lupasit, sellainen oikein ihana kesäpäivä. Suunnitelmamme koostuivat Vallisaaresta, Löylystä ja Sandron brunssista; lopulta löysimme itsemme Hernesaaren rannasta, jossa tuuli niin kovaa, ettei reunoja myöten täyteen kaadettu kuohuviinilasi meinannut pysyä pystyssä.

On vaikea kaivata ulkomaille, kun niin lähellä on tällaisia paikkoja. Toisaalta, nyt on kesä ja melkein kaikki Suomen kunnat parhaimmillaan. Turkukin on, mutta vaihtelu virkistää. Viikonloppu tuntuu yllättävän paljon lomalta, kun karkaa kotikaupungistaan muihin maisemiin.

viikonloppu_helsingissa_17viikonloppu_helsingissa_10viikonloppu_helsingissa_13Sandrosta ostin keittokirjan mukaan ja tänään ajattelin tehdä illalliseksi sen sivuilla ihastusta herättäneen vihreän salaatin verigreipillä ja arganöljykastikkeella. En tajunnut edes, kuinka paljon tuon kirjan reseptit oikein inspiroivat, mutta juuri nyt tekee mieli kokata jotakin siitä koko ajan. Luin opusta eilen bussimatkalla kotiin, aurinkotuolissa Hernesaaren rannassa ja tänään aamukahvilla.

Näin aluksi ajattelin opetella tekemään ainakin sitä keltaista sahramileipää, kookos-jogurttimoussea, baba ganoushia, falafeleita ja shakshukaa. Resepti kerrallaan sitten muitakin. Nämä kirjan maut, värit ja tuoksut ovat juuria sellaisia, joilla kotini haluan täyttää.

Sokerilla maustettu minttuteekin kiehtoo eilisen brunssin jälkeen. Ehkä sillä voisi paikata lounaan jälkeen iskevän pienen makeanhimon.

viikonloppu_helsingissa_6viikonloppu_helsingissa_5viikonloppu_helsingissa_8viikonloppu_helsingissa_7Näimme myös yhtä ystäväämme ja hänen vauvaansa. Tuo pieni olento nukkui lähes koko brunssin ajan tyytyväisenä jonkun sylissä ja hymyili, kun nenänpäätä silitettiin.

Lasten hankkiminen tuntuu vielä niin kovin kaukaiselta ja pienet vauvatkin vähän pelottavilta, mutta kun näkee ystävän lapsen, sulaa sydän vähän väkisinkin.

viikonloppu_helsingissa_12viikonloppu_hrlsingissa_1viikonloppu_helsingissa_11Ja mitä tulee niihin peruutettuihin häihin, niin joskus ikävät asiat muuttuvat paljon paremmiksi. On kovin kliseistä sanoa, että asioilla on tapana järjestyä, mutta kun niillä vain on. Tai että ikkunoita avautuu, kun ovia sulkeutuu, mutta sekin on niin kovin totta. Yllättäviä, ihania asioita tapahtuu, kun jotakin muuta päättyy.

Monet ikävät tilanteet, jotka tuntuvat sillä hetkellä oman pienen maailman lopulta, ovat alku jollekin paljon paremmalle. Ikävät tilanteet, haasteet ja vaikeudet, ovat monesti myös mahdollisuus kehittää ja kyseenalaistaa itseään sekä koota pienistä palasista uusi kokonaisuus.

Tällaisia ajatuksia tähän hetkeen, huomenna palailen taas kesälomien hiljentämälle toimistolle. Ihanaa kesäistä sunnuntaita sinne ruudun toiselle puolelle!

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply
    Siiri
    17/07/2016 at 21:04

    Ihania kuvia! Näytätte molemmat onnellisilta <3

    • Reply
      Reetta V.
      18/07/2016 at 08:31

      No ei ole ihme, kun meillä oli kuitenkin kuohuviiniä! :D Kiva, että tykkäät kuvista <3

  • Reply
    Iida
    19/07/2016 at 11:41

    Moikka. Mikä runko & objektiivi on sulla käytössä? Tosi upeita kuvia! :)

    • Reply
      Reetta V.
      19/07/2016 at 12:01

      Voi kiitos, kiva kuulla! Itse asiassa ostinkin tämän setin vastikään, mutta käytössä on siis Canon EOS 6D ja linssinä 50mm 1.4 – huikea pari! Näillä tulee kyllä kauniita kuvia. :)

    Leave a Reply