Ruoka & juoma

Kookospuuro

KookospuuroMeidän Ravintolapäivänä järjestetyn puurobaarin asiakkaiden suosikiksi muodostui yllättäen kookospuuro, joka on siis puoliksi veteen ja puoliksi kookosmaitoon valmistettua kaurapuuroa. Ja ihan perhanan hyvää kyllä, mutta olisin veikannut kookoksen karkottavan suurimman osan puuronsyöjistä. Väärässä olin, ja vähän väliä sain olla keittämässä sitä lisää.

Siitä huolimatta, että söin itsekinn kookospuuroa ainakin kahdeksan lautasellista tuona lauantaina, en päässyt vielä kyllästymään. Tänä aamuna nimittäin kaivoin kaapista kookosmaitotölkin ja puurobaarista ylijääneitä Provenan gluteenittomia kaurahiutaleita – jotka muuten nekin ovat aivan törkeän hyviä. Kattila kuumaksi ja valmiin puuron päälle vielä jäjellä olevia pakastevadelmia ja parapähkinöitä. Aika täydellinen aamupala. Ja kookospuurosta saattaa muuten innostua nekin, jotka kyseistä hedelmää muuten karttavat.

Resepti on niin simppeli, ettei sitä oikein edes reseptiksi voi kutsua, mutta tässä se silti olisi.

Kookospuuro yhdelle

1 dl isoja kaurahiutaleita
1 dl kookosmaitoa
1 dl vettä
ripaus merisuolaa
vähän isompi ripaus (kookospalmu)sokeria

Kookospuuro 1

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply