Elämykset

Jos osaisin, pullottaisin tämän tunteen

Vaellus Kolin kansallispuistossaMe olimme kyllä kuulleet, että Koli ei ole ihan helpoin kohde viikon vaellukselle, mutta lähdimme silti.

Tuon viikon aikana vitutti, turhautti, sattui, nauratti, itketti. Ja samalla se teki ihmeitä. Hemmetti soikoon, minä ihan oikeasti tein sen. Pystyin siihen. Pärjäsin kaatosateessa, kengät ja vaatteet läpimärkinä, ilman hanavettä ja kunnollista kattoa pään päällä. Selvisin niiltä juurakkoisilta ja kivikkoisilta kinttupoluilta, jyrkistä nousuista ja laskuista.

Ylitin itseni. Ja se jos jokin tuntuu hienolta.

Lopulta viikko metsässä ei ole vain viikko metsässä. Sen jälkeen osaa arvostaa itsestäänselvyyksiä, kuten kuumaa suihkua, hanavettä, puhtaita lakanoita, omaa sänkyä, kuivia vaatteita. Sen jälkeen jokainen ateria maistuu taivaalliselta, oma vaatekaappi luksukselta, take away -kahvi liioittelulta. Sen jälkeen kaikki tavallinen on paljon enemmän.

Viikon vaellus pistää asiat tärkeysjärjestykseen. Samalla kaikkoavat työhön liityvät ajatukset ja stressi, kun on pakko keskittyä miettimään, miten tästä sateisesta päivästä ja edessä olevasta vaellusmatkasta selviää vahingoittumatta. Parin päivän jälkeen ei enää edes muista kaikkea sitä, mikä kuormitti ennen lomaa.

Jos osaisin, pullottaisin sen tunteen, jonka koin vaelluksen jälkeen. Se oli yhdistelmä viikon kipuja ja särkyjä sekä ylitsevuotavaa onnea ja lempeyttä. Se oli puhtaat hiukset ja villasukat, kaikki Koli-muistot, mukillinen punaviiniä ja pussillinen lakuja, pilvetön taivas ja punaisena hohtava auringonlasku.

Siinä hetkessä oli hyvä olla. Ja pelkästään sen takia viikko Kolilla oli kaiken sen vaivan arvoinen.

Ja vaikka saan vaelluksen nyt kuulostamaan kauhealta, ei se oikeasti ollut niin paha. Sitä vain yllättyy itsekin, kuinka paljon kestää ja jaksaa. Viikon vaellus Kolilla oli myös täynnä upeita hetkiä.

Kun lämmitimme saunan Kivinieminen tilalla tai kun päivän vaelluksen päätteeksi pääsimme Rykiniemen kauniille hiekkarannalle ja pesemään päivän hiet ja liat Pielisen tummassa vedessä pois. Tai kun kiipesimme ensimmäisenä päivänä Ryläyksen kodalle ja ihailimme maisemia jyrkänteen reunalla. Tai kun sen pahimman sadepäivän ja eksymisen jälkeen saavuimme kodalle ja saimme puhtaat vaatteet päällemme. Ja jokainen yö teltassa.

Lähden uudestaankin.

Ensi kerralla valitsen kylläkin helpomman kohteen ja toivon parempia kelejä kuin kaatosadetta. Pakkaan rinkan kevyemmin ja ostan kunnon kengät, joilla vaeltaa kivikkoisia kinttupolkuja. Mukaan otan tietysti Tiian, sillä parempaa vaellusseuraa saa hakea.

Reissun paras varuste taas oli tuo useassa kuvassa näkyvä Myssyfarmilta saatu unelmanpehmeä Muffimyssy, joka piti lämpimänä viileinä iltoina ja lohdutti, kun teki mieli päästä pois. Olen vetänyt sen päähäni myös monta kertaa reissun jälkeen, sillä vaikka onkin kesä, ei mikään voita tällaista myssyä.

Kuvat Tiia ja minä

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply