Tyyli

Jos valitsisin yhden, se olisi kestolakkaus

kestolakkaus 1Olen aikaa sitten luopunut rakennekynsistä sekä ripsien- ja hiustenpidennyksistä, mutta jos yhteen juttuun panostaisin, olisi se kestolakkaus.

Teoriassa tahtoisin pitää kynteni aina milloin milläkin värillä lakattuina, mutta tosiasia on, etten jaksa, viitsi ja ehdi tehdä sitä kuin silloin tällöin. Paras tapa tuntuu olevan työpisteellä, kun joka tapauksessa on paikallaan vähän pidempään kuin iltaisin kotona. Lisäksi kynsilakat kestävät laadusta sekä kaikista kikka kolmosista huolimatta lannistavan vähän aikaa.

Siispä voisin ihan mielelläni maksaa kuukausittain jollekulle, että kynteni ovat siistit ja kauniit. Samalla välttyisin viikottaiselta viilan, poistoaineen ja kynsilakkojen kanssa tappelemiselta. Eikä turhautua odotellessa, kun ne kuivuvat.

kestolakkaus 2For You -salongin Hanna loihti kynsiini sähäkän turkoosit kestolakkaukset tammikuun lopun blogipäivässä ja sen jälkeen olenkin ehtinyt tykästyä näihin melko kovasti.

Kestolakkaus pysyi kauniina nelisen viikkoa, oli huomattavasti kiiltävämpi kuin kynsilakat ja pirteä väri piristi muuten niin kovin musta-valko-harmaata olemustani. Aika monena päivänä huomasin myös ihailevani siistejä kynsiäni.

kestolakkaus3Meinasin muuten alunperin valita jotkin luonnollisen väriset ja huomaamattomat kynnet, mutta Hanna sai ylipuhuttua valitsemaan petroolisen turkoosin. Taikasanat menivät jotenkin niin, että tästä väristä saa energiaa. Se vakuutti, enkä näin jälkeenpäin voisi olla enempää samaa mieltä Hannan kanssa. Vahvan värinen kestolakkaus tekee ihmeitä näinä harmaina kuukausina, ja etenkin muuten juuri tämä sävy.

*Yhteistyössä For You, josta saa vielä tämän kuukauden aikana 10% alennuksen mainitsemalla tämän blogitarjouksen. Kuukausi vetelee viimeisiään, mutta vielä ehtii.

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply
    Riikka
    23/02/2016 at 20:44

    Samaa mieltä! Mullakin tuo kestolakkaus kesti kirkkaana ja kiiltävänä kolmisen viikkoa ja olivat todella huolettomat. Ihana tuo sun valitsema väri :)

    • Reply
      Reetta V.
      23/02/2016 at 20:54

      Kiva kuulla että sullakin on kestänyt hyvin! Ja joo tää väri on kyllä aivan ihana :)

    Leave a Reply