Elämä Tyyli

Miksi olen iloinen tänään

Kettu vieköön olen tänään iloinen, että olen terve. Terveenä nimittäin voi tehdä kaikenlaista, mitä sairaana ei voi.

reettavee_tivoli_3Terveenä voi

… levittää viltin Puolalanmäkeen ja lekotella auringonpaisteessa hymy korvissa.

… lähteä ystävien kanssa elokuviin, kahville suosikkikahvilaan tai vaikka aamupalalle kauppatorile!

… syödä ulkona pelkäämättä tartuttavansa kaikki ravintolassa olevat.

reettavee_tivoli_4reettavee_tivoli_8Lisäksi terveenä jaksaa

… käydä töissä normaalisti.

… urheilla. Lähteä auringon noustessa lenkille satamaan ja jokivarteen, juosta rappusia Kakolanmäellä tai joogata kotona.

… laittaa ruokaa sen sijaan, että söisi suosiolla vain jäätelöä.

… lähteä vaikka huvipuistoon tai tivoliin, syödä hattaraa niin paljon, että sormet tulevat tahmeiksi ja käydä niin monessa laitteessa, että tulee paha olo ja on pakko myöntää, ettei ole enää ihan niin nuori kuin ennen.

reettavee_tivoli_6reettavee_tivoli_2Terveenä on myös voimia

… olla hyvä perjeenjäsen ja ystävä.

… imuroida, pestä pyykkiä, pitää koti (ja samalla ajatukset) järjestyksessä.

… nauttia tästä yllättävän aikaisin saapuneen alkukesän jokaisesta hetkestä. Tehdä pyöräretkiä, puistopiknikejä, aamulenkkejä, jokilaivavisiittejä, mökkireissuja.

reettavee_tivoli_7Mekko – Only, DefShopista*
Farkkutakki – h&m
Farkut – Ginatricot
Huivi – Samsøe & Samsøe
Kengät – DefShopista*

Sairaana kun voi suurinpiirtein vain maata sängyssä, katsoa Netflixiä, yrittää syödä ja toivoa, ettei kuole.

Ei kettu siis miten siistiä olla taas terve, tai edes melkein. Vähän vieläkin yskittää ja niiskututtaa, mutta nyt on jo voimia toimia kuin terve.

*Postaus toteutettu yhteistyössä Defshopin kanssa.

Kuvat – Siiri Saarela

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply
    Sofia
    24/05/2016 at 11:05

    Kyllä sitä terveyttä arvostaa niin paljon pienen flunssaputken jälkeen :D Ne ensimmäiset syvät hengähdykset nenän plopsahtaessa auki ovat nautinnolliset! Hienoa, että olet terve ja pääset taas nauttimaan normaalista arjesta ja sen iloista :) Aivan upeat kuvat postauksessa!

    • Reply
      Reetta V.
      24/05/2016 at 14:48

      Siis todellakin! Ehkä siis tekee hyvää olla välillä kipeä, niin osaa taas arvostaa pieniä juttuja. Kiitos kovasti! <3

  • Reply
    Maria Ihanaista
    24/05/2016 at 12:58

    Ihanan positiivinen postaus ja nää kuvat on kanssa aivan upeita! :)

  • Leave a Reply