Yleinen

Voisinko tehdä puolisostani murhaajan?

Harvoin näkee elokuvan, joka jättää sanattomaksi.

Viimeksi minulle kävi näin vuosi sitten, kun Only God Forgives pyöri teattereissa, mutta se ei johtunut siitä, että elokuva olisi ollut erityisen hyvä. Eilen kuitenkin kävi niin. Kaksi ja puolituntisen jälkeen olin sanaton. En osannut muuta kuin ihastella.

Päätän usein jo trailerin perusteella, katsonko jonkin elokuvan vai en. Joskus jo parin ensimmäisen sekunnin aikana. Nähdessäni Gone Girlin trailerin ensimmäistä kertaa se herätti vain kysymyksen: miksi? Ei kiinnostanut sitten pätkääkään. Mukajännittävä tarina siitä, kuinka vaimo on kuollut ja miestä epäillään? Huoh. Gone Girl tuntui etäiseltä kassamagneettiversiolta Jahdista, enkä kokenut tarvitsevani toisintoa niin hyvälle pätkälle. Elokuva vaikutti yksinkertaisesti huonolta, eivätkä ristiriitaiset tunteeni Ben Affleckia kohtaan ainakaan parantaneet tilannetta.

Kun huomasin sen saaneen korkeat pisteet imdb:ssä ja useammassa arvostelussa viisi tähteä, alkoi trailerin huonous unohtua ja heräsi uusi kysymys – pitäisikö leffa sittenkin katsoa? Jos näin moni on tätä mieltä, elokuvassa yksinkertaisesti täytyy olla edes jotain katsomisen arvoista. Vaikka pienempikin asia riittäisi syyksi lähteä elokuviin, ovat hyvät arvostelut ihan erityisen hyvä syy. Ja vastaus on kyllä. Jos harkitsette, lopettakaa ja menkää katsomaan. Edes Ben Affleck ei ollut ärsyttävä.

Elokuvissa toistuvat jutut alkavat myös pikkuhiljaa ärsyttää, kun leffateatterissa käy usein. Toisiaan muistuttavat kohtaukset ja tarinat elokuva toisensa jälkeen. Niihin kiinnittää huomion. Enkä nyt väitä, että Gone Girl olisi jotenkin originelli tai erityisen persoonallinen, mutta yksikään kohtaus ei pistänyt niin pahasti silmään, että se olisi heikentänyt elokuvan tehoa. Kaikki oli tasapainossa. Kaikki toimi.

Jätän varsinaiset elokuva-arvostelut niille, jotka sen oikeasti osaavat, mutta sen kerron, ettei joudu pettymään. Ensimmäisille treffeille Gone Girl ei tosin ole oikea valinta. Eikä välttämättä silloinkaan, kun häät on suunnitelmissa. Voi olla, että popparien jälkeen katsoo kumppaniaan ihan eri tavalla, eikä enää teekään mieli mennä naimisiin. No ei vaan. Toivottavasti yhdelläkään elokuvalla ei ole niin suurta vaikutusta yhteenkään parisuhteeseen. Ja jos on, ehkä parempikin, ettei mene naimisiin.

Harvemmin avioliitosta annetaan ylipäätään ruusuista kuvaa (or is it just me?), mutta tämä elokuva vie koko homman ihan uudelle tasolla, kun tarinan edetessä huomaa pohtivansa, voisiko vuosien saatossa yllättyä oman kumppanin olevan tämän elokuvan kaltainen – tai jopa murhaaja? Voisiko itse ajatua tai ajaa kumppaninsa samaan tilanteeseen?

Lopputuloksena tälle elokuvasuositukselle ajattelin vielä itsevarmasti ennustaa Gone Girlin olevan ensi vuoden Oscareissa ehdolla ainakin parhaasta elokuvasta (tuskin voittaa) sekä molemmista pääosista ja sovitetusta käsikirjoituksesta. Mahdollisesti muustakin!
Tulkaa sitten maaliskuussa huutelemaan, kun olin väärässä.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply