Uusi (aivan ihana) alusvaateliike Turussa

Uusien alusvaatteiden ostaminen on suurin piirtein yhtä mukavaa kuin hyvin istuvien farkkujenkin: ihan kamalaa, mutta lopussa (toivottavasti) palkitsevaa. Aika paljon riippuu ostopaikasta ja tuotemerkeistä. Ketjuliikkeistä on toki mahdollista löytää hyvin istuvia alusvaatteita, mutta hutiostoksiakin tulee helposti. Ja oma kokemukseni on, että yksi kymmenestä henkkamaukan liiveistä oikeasti kestää edes hetken käytössä. Suurin osa venyy ja vanuu nopeasti tai […]

Read more

Kevätflunssa

Niin se kai on, että jos itse ei osaa hidastaa ja levätä, pakottaa kroppa siihen ennen pitkää. Eli flunssa iskee ja on pakko levätä. Liian pitkään liian lyhyitä yöunia, liikaa tekemistä, liian vähän liikuntaa ja epämääräistä syömistä. Eipä siihen taideta paljon muuta vaatia. Tämän päivän olenkin sitten viettänyt sohvalla kolmen viltin alla vähän väliä köhien ja nenää […]

Read more

Kevään ensimmäinen

Syyt juhlia vappua ovat jotenkin kummasti haalistuneet sitten opiskeluvuosien. Kuohuviini, auringonpaiste ja ystävät ovat kuitenkin varsin hyvä syy kavuta kauppatorilta ylös Vartiovuorenmäelle, levittää kellertävälle nurmikolle viltti, avata kuohuviini ja nauttia siitä, että on kevät. Ensimmäinen suunnitelmani oli kyllä nukkua koko viikonloppu. Olin niin väsynyt ja loppu vielä perjantaina. Ihan hyvä, etten kuitenkaan tehnyt niin. Ystävien seura rentoutti melkein yhtä hyvin kuin aamuauringonpaisteessa […]

Read more

Elämän- ja mielenhallintaa

Kaksi alkuvuoden parasta: kaunis paperikalenteri, johon kirjata menot, tapahtumat ja reissut, sekä mobiilisovellus, joka opastaa aloittelijaa meditoimaan. Vuoden vaihteessa pohdin, tarvitseeko tällainen digi-ihminen paperikalenteria ollenkaan. Sitten hankin suomalaisen Nunuco Design Companyn paperikalenterin, enkä voisi olla tyytyväisempi. Pastelliset sävyt, vesivärikuvitukset ja muuten simppeli design tekevät kalenterista jokaisen järjestelmällisen raapustelijan unelman. Vaikka virtuaalikalenteri kattaakin suurimman osan työmenoistani, on paperiseen versioon […]

Read more

Oscar-veikkaukset 2016

Ajattelin tänään heittäytyä ihan villiksi ja jakaa omat veikkaukseni vuoden Oscar-ehdokkaista teidän kanssanne. Että voitte sitten nauraa, jos menevät ihan metsään tai muuten vain jännittää mukana. Viime vuonna veikkaukset menivät päin mäntyä, sitä aiempana vähän paremmin. Saa sitten nähdä, miten tänä vuonna, mutta tässä ovat. Paras elokuva: The Revenant Ei välttämättä oma suosikkini, mutta eivätpä nämä […]

Read more