Ajatuksia

7 x vahva nainen

Mikäs sen parempi päivä listata ylös inspiroivia naisia kuin kansainvälinen naistenpäivä. Siispä tämän päivän kunniaksi seitsemän vahvaa naista, joita ei voi kuin ihailla.

1. Emma Watson

Emma Watson on ihana poikkeus nuorten naisnäyttelijöiden joukossa ja täydellinen esikuva kenelle tahansa. Siinä missä toiset julkisuuden henkilöt käyttävät aikansa esimerkiksi alastonkuvien julkaisemiseen, keskittyy Emma Watson opiskeluun, hyväntekeväisyyteen ja tärkeistä asioista puhumiseen. Vuonna 2014 hän muun muassa piti YK:n tapahtumassa puheen tasa-arvosta.

2. Linda Liukas

Nainen, joka on todistanut, että on mahdollista olla uskottava, asiantunteva ja samalla ihan perhanan söpö. Julkisuuteen hän tuli kirjoittamalla Hello Ruby -nimisen lastenkirjan ohjelmoinnista. Lisäksi hän puhuu paljon sen puolesta, että naiset saataisiin vahvemmin mukaan miesten valtaamaan tietokonemaailmaan.

Lisää tietoa Lindasta löydät mm. täältä!

3. Beyoncé

Niinä päivinä, kun tuntee itsensä pieneksi ja mitättömäksi, on hyvä laittaa Beyoncé soimaan ja imeä itseensä kaikki se asenne, voima ja energia, jota vain irti saa. Ja sitten välillä, kun on ihan perhanan saamaton, on hyvä muistaa, että itsellä on tosiaan sama määrä tunteja käytössä kuin Beyoncélla. Että jos hän saa aikaan niin paljon kuin saa, niin mitä jos itse saisi aikaan edes murto-osan siitä.

4. Lena Dunham

Lena Dunham on ohjannut ja näytellyt HBO:n huikeassa Girls-sarjassa, kirjoittanut superhauskan ja samaistuttavan Sellainen tyttö -kirjan sekä julkaissut lennyletter.com-sivuston sekä siihen kuuluvan uutiskirjeen. Kaikki menestyksekkäitä tapauksia. Sen lisäksi hän osoittaa, ettei tarvitse olla kokoa 34 ja näyttää supermallilta ollakseen televisio-ohjelmassa esillä. Tällä naisella on maaginen taito saada lukijat ja katsojat joko huutonauruun tai pohtimaan todella vakavia.

5. Maaret Kallio

Maaret Kallio on iso syy siihen, että alunperin ihastuin Ensitreffit alttarilla -sarjaan. Hän esittää niin teräviä, osuvia ja samalla ymmärtäväisiä kommentteja ihmissuhteista ja rakkaudesta, että tekee mieli itkeä. Miten joku voikin sanoa noin hyvin? Maaretin blogiin pääset tästä.

6. Sophia Amoruso

Sophia Amoruso oli koditon, koulut kesken jättänyt 22-vuotias naisen alku julkaistessaan NastyGal Vintage -liikeensä eBayssa. Eikä hänellä todellakaan ollut aavistustakaan, että siitä kehittyisi miljoonien arvoinen business, joka työllistää satoja ihmisiä. Myöhemmin hän on julkaissut myös #Girlboss-nimisen kirjan. Lue täältä juttu Sophia Amorusosta!

7. Eeva Kolu

Sinä päivänä, kun Eeva Kolu ilmoitti lopettavansa bloginsa aktiivisen päivittämisen, käytiin ystäväpiirissäni kiivasta viestien vaihtoa ja aikamoista kauhistelua. Kenen blogista nyt luetaan, että pionit ovat sesongissa, tai saadaan ahaa-elämyksiä elämästä? Kirjaa odotellessa.

Näiden lisäksi maininnan ansaitsevat myös äiti, pikkusisko sekä aika moni ystävistäni. Esimerkiksi Lan, joka vuosi sitten heittäytyi turvatusta toimistoarjesta yrittäjäksi tai Maria, joka vain 24-vuotiaana sai paikan kansainvälisen firman markkinointiviestintäpäällikkönä Suomessa. Tai sitten Helene, joka pitää huolen siitä, että lähes kaikkien kavereideni hiukset ovat kuosissa ja taitelee niin hienoja juttuja, ettei niitä voi olla ihastelematta. Ja Annika, joka on asunut, opiskellut, työskennelyt ja matkustellut ympäri maailmaa yksin. Sitten ovat vielä ne kaikki muut, joita en tässä tilanteessa muista mainita. Olette upeita, innostavia ja kaikin puolin mahtavia. Tänään, naistenpäivänä, olen ihan äärettömän onnellinen siitä, että saan tuntea teidät.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply