Tyyli

Vastahakoisesti kohti kevättä

Alkuviikko on ollut kylmä ja harmaa kuin mikäkin. Sen mukaan on tehnyt mieli myös pukeutua. Maanantaiaamuna heräsin siihen, että yllättävä lumisade hakkasi ikkunoita. Teki mieli kaivautua syvemmälle peiton alle ja pysyä visusti poissa ulkoilmoista.

Kämmin kevätasuSitten kuitenkin nousin ylös, keitin kahvin ja kaivauduin peiton sijaan pehmoisiin vaatekerroksiin. Pukeuduin jättikokoiseen neuleeseen, trenssin sijaan 2hand-talvitakkiin ja pehmoiseen villahuiviin. Jalkaan vedin kumisaappaat ja laukkuun nappasin varmuuden vuoksi vielä sateenvarjon. Kelpasi läiskytellä loskaisia katuja pitkin menemään.

Lämmin kevätasuJotenkin salaa myös pidin koko tilanteesta ja aivan liian myöhään saapuneesta takatalvesta. Tuntui huojentavalta olla pukeutumatta kevyisiin vaatteisiin ja suosiolla laittaa päälle vielä kaikki talven suosikit.

Olen toki iloinen kaikesta tästä valosta, jota on enemmän kuin aikoihin. Oikeastaan olen aivan innoissani siitä. Olen räpsinyt muistikortit täyteen valokuvia, käynyt juoksemassa vaikken edes pidä juoksemisesta, maistellut kaikkia mahdollisia uutuusjäätelöitä (Jymyn sitruuna on paras!) ja syönyt nippukaupalla tankoparsaa.

Mutta vaatteet, niiden vaihtamisessa kevyempiin olen ollut vastahakoinen. Yleensä olen tähän aikaan innolla heittämässä talvitakkeja komeron perälle ja villapaitoja ylimmälle hyllylle, mutta tänä vuonna haluaisin vain pitäytyä kaikessa, mikä saa olon tuntumaan nallekarhulta.

Lämmin kevätasu 2Takki – Ajaton Finland, 2hand
Neule – h&m
Farkut – Ginatricot
Huivi – MossCopenhagen
Laukku – Selected Femme

Kai se on vain sitä, että ne todella keväiset päivät ovat toistaiseksi olleet kovin vähässä. Ja itsekin tavallaan tulen kuukauden jäljessä: en osaa ajatella, että nyt on vappu. Korkeintaan aprillipäivä, mutta pakko kai se on myöntää, että sekin oli jo kuukausi sitten.

Sitten toisaalta tällaiset kriiseilyt usein johtuvat vain oman pään sisällä risteilevistä asioista. Ehkä siitä, että on niin paljon meneillään, enkä oikein osaa olla paikoillani tai hidastaa ja rauhoittua. Vaatteille ja välillä vähän peilistä tuijottaville kasvoillekin on helppo kiukutella.

Kuvat – Tiia Leppäkoski

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply